Omenoiden mehustuskausi on päättynyt tältä satokaudelta.

Mehustuspalvelumme on suljettuna 10.-20.10.2024 välisen ajan.

Tiedote kotitalouksille: Kotitalouksien pakaste sekä TUOREITA marjoja voimme ottaa hallitusti mukaan mehustuspäiviin. Pakastemarjat toimitettava pusseista ja rasioista esimerkiksi saaveihin purettuna ja UMPIJÄISINÄ pakastamoomme, josta ne mehustetaan sopivina päivinä. Pienin mehustus erä lajiansa on noin 50kg. Mehustuksista sovittava HYVISSÄ AJOIN puhelimitse.


Mehustuspalvelumme kotitalousasiakkaille toimii marjojen ja omenoiden (syys ja talvilajikkeet) satokauden aikana viikoittain maanantaista perjantaihin. Marjojen ja omenoiden tuonnit mehustamolle MA-PE joko aamuisin klo 7-9 välisenä aikana tai iltapäivisen klo 16-19 välillä. Koko päiväaika on "rauhoitettu" täysipainoiselle prosessityöll


Marjoja ja omenoita mehustuspalveluumme tuodessasi MUISTA varata etukäteen ja ajoissa tuontipäivä puhelimitse. Näin toimien voimme hoitaa mehustusrahtityöt sovitussa aikataulussa. Valmistamme mehuja pakastemarjoista ympäri vuoden tarpeen mukaan.


YRITYKSILLE TEEMME MARJAJALOSTEIDEN RAHTITYÖTÄ JATKUVASTI SOPIMUKSIEN MUKAAN YMPÄRI VUODEN.

Marjajalosteitamme on myynnissä maakunnassa mm. seuraavissa myyntipisteissä: Nurmeksen K ja S marketit.

Juuka: S-Market Juuka

Lieksa: Wanhan Koulun Puoti, Vuonislahti

Paikallispuoti, Pielisentie 20

Liperi: Aito Tavara Myllypuoti





AJANKOHTAISTA